Reisisaappaat korkokengät parhaat seksikokemukset

Ovat usein paksussa kunnossa, sekä harvat kävelevät korkkareilla. Ylimielisempiä ihmisiä silti saa hakea. Ovat kuin Euroopan omistajat. Mutta Arabit ja Kurditytöt ovat usein naisellisia ja kauniita. Ei ainuttakaan rektiovirhettä, ei ongelmia klusiilien kansa, idiomaattista suomea eli oikeita sanontoja , eli pakko todeta että osaat suomea poikkeuksellisen hyvin.

Hassua, että näihin muihin aika korkealle hiottuihin taitoihin nähden sinulla on kuitenkin tapana jättää lopuista pois vokaaleja. Vähän sama kuin jos osaisi soittaa Bachia muttei osaisi soittaa c-duuria. Trollaillaan ja provotaan kukin tyylilämme. Tervetuloa kielikurssille, niin hiotaan nuo loputkin virhekohdat samalle äidinkieliselle tasolle kuin muukin teksti.

Kuinka kirjoituksessa voisikaan olla ongelmia klusiilien kanssa? Äänteitä vastaavien kirjaimien kanssa voisi olla. Juu ei ollut virolaisen tekstiä tämä. Virheet olivat juuri niitä, mitä suomalaiset tekevät yrittäessään kirjoittaa hieman hoono soomi. Mutta kuluuhan se kesäpäivä netissä trollatenkin.

Ihan oman sakkisi roskaa. Tyypillistä minä minä paskaa tyhjästä virolaisesta pääkopasta. Tämä oli taas se yksi vakioprovoilija. Aina sama aihe toistuu lyhyemmän tai pitemmän kaavan mukaan. Mutta syrjäytynyt rappana pani kuitenkin parastaan, pidetääs ressukalle sentään yhden kommentin verran seuraa.

Kiitos aloittajalle mielenkiintoisen keskustelun aloituksesta. Itse olen samaa aihetta miettinyt paljon viime vuosina. Olin ennen hyvin "perussuomalainen" pukeutumiseltani, kuljin lähinnä mustissa ja mukavissa vaatteissa ja tavallaan "piilouduin niihin", peitin vatsamakkaroita tai muuten vaan halusin olla huomaamaton.

Meikkasin kyllä lähes päivittäin ja ihan huolellisestikin, mutta kuljin vain mukavissa kengissä ja "tyylini" oli muutenkin varsin tylsä ja konservatiivinen.

Sanoisin suoraan, että suurin osa suomalaisista naisista pukeutuu juurikin näin, varsinkin talvella. Asiat alkoivat muuttumaan, kun a vietin vajaa puoli vuotta ulkomailla maassa, jossa naiset pukeutuvat yltiö naisellisesti ja ovat yleensä erittäin huoliteltuja arkenakin, ja b kun laihduin 10 kiloa.

Lisäksi prosessin alkuvaiheessa rupesin seurustelemaan, ja se toi halua olla kauniimpi miehelleni. Pukeudun värikkäämmin ja seksikkäämmin, tai pikemminkin naisellisemmin. Käytän enemmän mekkoja, hameita, jopa miniä, sekä kauniita balleriinoja tai korkkareita. Silloin tällöin laitan esim. Toisaalta minulla on hieman huono omatunto siitä, että tuhlaan paljon aikaa laittautumiseen. Aikaisemmin se aika meni muihin, ehkä hieman tärkeämpiin asioihin.

Mielestäni suomalaisnaiset eivät ole niin huoliteltuja siksi, että meillä asiaa ei arvosteta niin paljon kuin muissa maissa - ihmisen persoona ja ajan järkevä käyttö katsotaan tärkeämmäksi.

Minusta ensimmäiseksi mainittu on ensisijaisesti hieno asia - olemme muutakin, kuin silmäruokaa miehelle. Tänä päivänä ansaitsemme itse elantomme ja olemme itsenäisiä, joten mielestäni emme tavallaan ole mitään sen enempää velkaa miehille kuin hekään meille. Miksi meidän pitäisi sitten panostaa kaikkeen - ruoanlaittoon, kodin puhtaana pitoon, omaan kauneuteemme - jos kerta miehille riittää pelkkä työssäkäynti? Enpä ole tavannut yhtään miestä, joka olisi vuokseni kovasti kiinnittänyt huomiota omaan olemukseensa.

Kuitenkin mielestäni naisen tulee näyttää naiselta, ihan siksi että haluan olla ylpeästi muodokas, rintava, ihana, nainen, kaunis: En enää ainakaan ala piilottelemaan luojan suomia sukupuoleni ominaisuuksia. Niin surullista kuin se monen mielestä onkin..

Mutta hyväksymällä sukupuolten erot voidaan välttää monta riitaa, ja joskus on mukava tehdä toiselle mieliksi, vaikka ei koe itselle asiaa tärkeäksi. Ja toisaalta ainakin itse olen saanut lisää itseluottamusta kun tiedän näyttäväni mukavalta.

Lisäksi laittautuminen sinänsä on ikivanha perinne. Ihmiset ovat koristelleet itseään luolamiehestä saakka, sekä miehet että naiset. Miehet ovat korostaneet lihaksiaan tai machoilleet sotamaalauksillaan ja naiset ovat tuoneet esille muotojaan, hedelmällisyyttään Jorman heila yrittää esiintyä suomalaisena naisena.

Ja mitä tuohon läskeuteen tulee, niin tietysti köyhät virolaiset ja venäläiset ämmät ei syö kunnolla. Saagimin kaltaisella kana-aivolla on varaa arvostella Ratian käppänän maksaessa kaiken. Jos olisi joku Kadri tai Nadia ressu jostain alkoholisoituneesta perheestä, niin pitäisi suunsa kiinni. Kovia kokenut virolainen tai venäläinen osaa olla kiitollinen pienestäkin.

En itse käytä crockseja julkisella paikalla, mutta mieluummin käytän matalia kenkiä kuin korkkareita. Käsi pystyyn joiden mielestä korkkarit on mukavammat kuin matalapohjaiset kengät? Tietty korkkarit on nätimmät, mutta nyt on kyse mukavuudesta. Jos mun pitää seisoa ja kävellä yli tunti, niin ehdottomasti matalat. Jalat ei väsy, nilkat ei väänny jos horjahtaa, voi juosta sataa bussiin ja korkoa ei tarvii miettiä jääkö jumiin johonkin.

Olen aloittajan kanssa samaa mieltä! Tosin täällä on pariskuntana suomalainen nainen ja virolainen mies. Olen kuullut mieheltäni ja muilta virolaisilta suoria mielipiteitä suomalaisista ja etenkin kuulemma naiset ovat niin "jöröjä" ja miehekkäitä, eikä kovinkaan naisellisia.

Itse menisin enemmän virolaisesta kuin suomalaisesta ulkomuodon ja käyttäytymisen puolesta. Laivoilla kehuskelevat paikallisia 'palveluita'. Nyt tämä viesti pitää ottaa sitten tosissaan. Kyllä me suomalaiset naiset sitten ollaan huonoja ja virolaiset naiset niin hyviä. Minä olen suomalainen nainen. Minulla on hyvinhoidetut pitkät hiukset ja hyötyliikunta pitää kroppani kuosissa.

Ei tulisi mieleenkään ottaa ripsien pidennyksiä tai tekokynsiä, itse ihailen eteeristä luomukauneutta ja sellainen yritän itsekin olla. Useimmiten pukeudun lenkkareihin ja verkkareihin muotoja korostaviin tosin sillä pyöräilen ja kävelen joka päivä harrastan muuta liikuntaa runsaasti. Olen huomannut että korkkareissa kulkevilla ystävilläni on enempi paino-ongelmia, siksi olen tyytyväinen siihen että olen valinnut pitää enempi lenkkareita kuin korkkareita.

Useilla on myös korkkareiden tuomia jalkavaivoja, mikä estää sitten liikunnanharrastamisen, minä rakastan liikuntaa niin paljon että en voi missään nimessä hankkiutua tuollaiseen tilanteeseen.

Minä uskon että vaikka monet miehet pitävät tekokauneudesta ja osaan minäkin laittautua hutsunnäköiseksi, mutta sitten makuuhuoneen puolella niin aika monet ihailevat luonnonkauniita naisia.

Juuri virolaiset miehet osoittavat minulle paljon huomiota, vaikka olenkin meikittä ja verkkareissa. Minusta virolaiset miehet ovat tässä suhteessa melkein yhtä reippaita kuin italialaiset.

Minusta naisellisuus tulee jostain muualta kuin liimalla silmiin teipatuista hämähäkin jaloista tai muovikynsistä. Naiseus ja seksuaalinen energia tulee meidän sisältä ja suosittelen kaikkia naisia etsimään sitä, se on meille voimavara. Toisaalta naiseutta ei pitäisi yrittää piilotellakaan, esim.

Hän nuoli pitkiä nuolaisuja, levitti sormillaan häpyhuulia ja työnsi kieltään niin syvälle kuin sai. Välillä miehen kostea kieli pyöri klitoriksen ympärillä - sitten mies otti paisuneen klitoriksen hellästi huulien väliin.

Mies huohotti ja nuoli kiimaisesti naisen koko haarojenväliä. Nainen tunsi kuinka yksi sormi upposi vaivattomasti pilluun. Nainen nojautui vatsalleen pöydälle. Naisen nesteistä liukas sormi hyväili hänen anusta. Miehen kasvot kiiltelivät naisen nesteistä, ja mies jatkoi kielityötään hellemmin. Yhä uudet aallot saivat naisen ulisemaan ja vartalon värähtelemään orgasmin kourissa.

Kiimainen mies nousi seisomaan ja riuhtaisi nopeasti housunsa alas. Juhlakuntoinen kalu ponnahti vasten naisen pyllyposkia. Mies veti esinahkaa taaksepäin ja ohjasi kalun pillunhuulille. Nainen makasi vatsallaan pöydällä voipuneena mutta työnsi lantiotaan kohti miehen kalua. Kova kalu työntyi hitaasti sisään ja mies voihkaisi tyytyväisesti. Kun kalu kostui naisen nesteistä, mies alkoi naida nopeammin. Mies huohotti ja mutisi matalasti työntöjen tahdissa. Nainen liikutti lantiotaan vasten miestä samaan tahtiin työntöjen tahdissa.

Välillä mies työnsi pitkiä työntöjä, välillä pyöritti lantiota antaen kalun tutkia joka pillun sopukan. Sitten miehen hengitys alkoi kiihtyä ja muutaman pitkän työnnön päätteeksi hän veti kalunsa pillusta. Sperma roiskui naisen pyllyn päälle. Mies hieroi kaluaan vasten pyllyrakoa ja uudet spermaryöpyt levisivät pitkin pyllyä. Mies ohjasi uudelleen kalun pilluun ja työnsi kalun pohjaan saakka. Sykkien se purki viimeiset spermatipat syvälle naisen sisään. Hitaasti mies veti puolijäykän kalunsa naisen pillusta ja veti henkeä nojaten samalla pöytään.

Istuin pienessä odotushuoneessa, tutulla hierojalla. Lueskelin jotain vanhaa Eevaa kunnes vaalea nuori tyttö avasi huoneen oven ja pahoitteli minulle, että olin joutunut odottamaan. Hän esitteli itsensä Katiksi ja kertoi olevansa alan opiskelija ja hoitavansa vakihierojani työt tänään. Tyttö poistui huoneesta muutamaksi minuutiksi ja antoi minun riisuuntua rauhassa. Käsin tuttuun tapaan vatsalleni pöydälle pelkissä alushousuissa ja pian tyttö tulikin takaisin huoneeseen. Juttelimme aluksi niitä näitä siitä miten hartiat kipeytyvät helposti ja kuinka syksy on ollut sateinen.

Hänen siirtyessä alaselkääni alkoi rentous vallata koko kroppaani enkä enää edes jaksanut jutella. Hänen taitavat kätensä pyörivät öljytyllä alaselälläni ja siirtyivät pikkuhiljaa tiukoille pakaroilleni. En aluksi osannut edes ajatella hierojalla käyntiä eroottisena kokemuksena mutta tytön siirtyessä hieromaan sisäreisiäni, aloin tuntea polttavaa kuumotusta jalkovälissäni.

Hänen peukaloidensa käydessä aina lähempänä jalkoväliäni, levitin vaihtomaisesti hieman jalkojani ja voihkaisin. Luulen tytön huomanneen sen, sillä hän siirtyi hieromaan äkkiä pohkeitani. Tunsin pientä häpeää äskeisestä ja yritin olla mahdollisimman normaalisti. Tunsin kuitenkin kuinka kostuin joka kosketuksella lisää. Nilkkojen jälkeen nainen tuli takaisin ylöspäin ja jatkoi sisäreisieni hieromista.

Nyt hänen peukalonsa kävi jo todella lähellä kosteaa vakoani. En voinut mitään sille, että minun oli taas kerran avattava jalkojani hieman. Seuraavalla käden liikkeellä tytön peukalo ujuttautui alushousujeni sauman sisään ja kulki hellästi pitkin nesteistäni märkää vakoa.

Jähmetyin paikoilleni enkä uskaltanut edes hengittää. Hän levitti käsillään jalkojani ja hyväili jalkoväliäni pikkuhousujen päältä. Sitten hän riisui alushousuni enkä todellakaan vastustellut. Hänen sormensa upposivat hetkessä vakoni uumeniin löysivät klitorikseni.

Ja sain mumistua jotain vastaukseksi. Hän pyöritti sormiaan klitoriksellani yhä kiihtyvämpään tahtiin. Välillä hän jopa innostui vatkaamaan koko vakoani kämmenellään. Yritin tukahduttaa huutoani, mutta se muuttui vain vaikerrukseksi. Seuraavaksi hän työnsi kaksi sormeaan sisääni.

Hän aloitti rauhallisin työnnöin mutta yltyi lopulta kovaksi vatkaamiseksi. Vittuni litisi hänen käsittelyssään. Pian tyttö otti sormensa pois minusta ja vähään aikaan ei tapahtunut mitään. Käännyin ympäri pöydällä ja näin hänen riisuuntuvan.

Katselin hänen hoikkaa, alastonta vartaloaan ja kiinteitä rintoja kun hän laski pöytää alemmas ja asettui päälleni. Aluksi hän kävi lähetyssaarnaaja-asentoon niin, että vakomme olivat limittäin. Hän alkoi liikutella lantiotaan omaani vasten ja huoneen täytti vittujemme litinä. Tunsin hänen turvonneen klitoriksensa omaani vasten ja huohotin. Sen jälkeen hän kääntyi päälläni kuusysiin ja alkoi nuolla vakoani pitkin nuolaisuin.

Minä otin kiinni hänen pakaroistaan ja vedin hänet lähemmäs suutani. Aloitin välittömästi hänen litimärän vakonsa nuolemisen. Työnsin kieltä hänen reikäänsä ja imeskelin hänen klitoristaan. Sitten työnsin kolme sormea hänen sisäänsä ja aloitin vatkaamisen. Hänen lantionsa liikkui villisti käsiäni ja kasvojani vasten ja samalla hän teki samaa omassa vitussani enkä enää kestänyt vaan laukesin hänen sormilleen.

Tyttö lopetti liikkeensä hetkeksi lauettuani, mutta siirtyi sen jälkeen minusta katsoen alemmas niin, että hänen litimärkä vakonsa oli rintojeni päällä. Nännini olivat kivikovat ja hän alkoikin vatkata lantiotaan niitä vasten.

Katselin näkyä haltioituneena, sillä hän näytti mielettömän riettaalta siinä ratsastaessaan rinnoillani hurmioituneena. Hän huohotti lujaa ja hieroi itseään rintoihini. Päätin auttaa häntä hieman ja otin toisen rinnoistani käteeni ja aloin heiluttaa nänniä hänen klitoristaan vasten. Hän hullaantui täysin ja kiljaisi orgasmissaan. Sitten hän lysähti päälleni ja huohotimme siinä hetken märkinä, kunnes minä puin päälleni ja hän otti vastaan seuraavan hierottavansa.

Opiskelin gynekologiksi, ja sainkin ihan kohtuullisen paikan TYKS: Se oli mun eka vastaanotto, ja olin koko aamun ihan hermona. Luulin ett mokaan tai jopa nolaan itseni oikein kunnolla, mutta niin ei kuitenkaan tapahtunut, tai, miten sen nyt ottaa… Olin laittautunut aamulla erikoisen tarkasti. Uusi, valkoinen tunika oli kuin tehty mua varten. Se istui loistavasti paljastaen isot mehukkaat rintani, en muuten laittanut edes rintsikoita, koska sairaalassa oli kuitenkin niin kuuma ilma.

Valkoiset pitsiset stringini loistivat mukavasti tunikan alta paljastaen tiukkaa peppuani. Kello 12 aamulla istuin jo uudessa vaaleassa gynekologin-huoneessa. Tiesin, et uudella potilaallani oli varattu aika kello Naisen nimi oli Alexandra ja minusta se oli todella hieno ja jopa kiihottava nimi. Nainen, todella oli vasta vuotias. Tietojeni mukaan vielä neitsyt. Tunsin, miten pantu vittuni alkoi kostumaan, mutta en kerennyt ajattelemaan asiaa, koska oveen koputettiin.

Ekalla potilaallani oli pienen likan suloisen kauniit kasvot ja ihana vartalo. Se oli peloissaan, no, olihan se likan eka kerta gynekologilla. Kun kysyin, likka kertoi olevansa neitsyt, ja punastui. Sen ihana kiree pillu oli melko posliini, ja nauroin itsekseni. Ajattelin, et olen onnenpekka kun saan tollasen potilaan. Sitten kun likka oli jo tuolissa, nolona laittanut jalkansa telineelle, istahdin viereen ja kysyin, miksi likka tuli gynekologille, oliko sil joku erikoinen vaiva, vai tuliko se yleistarkistukselle.

Likan huulet meni mutrulle ja nolona se tunnusti, et sen pilluun sattui kovasti. Se sanos, et kukaan ei oo koskenut sen pilluun, ei edes likka itse sormeillut tussua koskaan.

Vai tussuun koskee, toistin ihmetellen ja levitin likan vitunhuulet. Tunsin miten oma vittuni alkoi taas kostumaan. Pian nesteeni alkoi valua pisin jalkojani. Likka ei huomannut asiaa. Se makas hiljaa ja luulin sen rentoutuvan.

Kuitenkin sen posket hohtivat punaisina. Likan pillu oli ihanan vaaleanpunainen, nuori kiimanen tussu. Hipaisin kevyesti sen klitorista, ja kuulin miten likka voihkaisi, ja kysyi, onko kaikki kunnossa sen vitussaan. Vastasin, et tarvis odottaa hetken ihan rauhassa, ennen kuin testi on tehty.

Todellisuudessa halusin vaan hiplata tuota nuorta tussua. Levitin likan vitun ja laitoin ensin yhden sormen sen vaginaan.

Likan pillu alkoi huomattavasti kostua, ja parka alkoi nolona kyynelehtiin, kun tajusi aran tilanteen. Rauhoittelin likkaa hieroen ensin ihan hiljaa sen klitorista ja laittaen sormen sen kosteaan vaginaan. Likka alkoi huohottamaan hiljaa, ensin arasti, nolona, mutta sitten voimakkaammin ja selvemmin.

Hierosin sormillani sen tussua, ja sitten laitoin kuuman ja kostean kielen sen vittuun, ja kiusasin klitorista. Samalla sormeni meni likan piukkaan peppu aukkoon, ja toisella sormella hieroin likan aukkoa. Likka alkoi huutamaan nautinnostaan niin et koko TYKS kaikui. Tunsin miten se on orgasmin partaalla, ja lopetin hymyillen. Likka alkoi rukoilemaan mua jatkamaan, mutta sanoin tiukasti ei. Likka alkoi itkee hiljaisesti.

Tunteet ja aistit olivat liian sekaisin, likka oli shokissa. Ajattelin, et likka pieni oli ansainnut tuon nautinnon, ja armaasti laitoin sormeni taas sen anus aukkoon. Toinen sormeni hieroi kovaa tahtia klitorista. Pieni hetki, ja sairaalan tuoli oli kokonaan likan vittumehuissa Nuolin sen puhtaaks ja otin omat pikku housuni pois.

Likka katsoi uteliaana kun levitin vittuni sen nokan edes ja sanoin: Sen ei tarvinnut kun lipoa klitoristani hetken, kokemattomasti mutta silti niin taivaallisesti, kun tiesin et laukeen pian.

Ohjasin likan sormen mun anukseen. Orgasmini oli voimakkaampi kuin koskaan. Laitoin omat pikkarini paikoilleen ja ilmoitin likalle: Kohensin rintani, korjasin stringini ja lausuin himottavan seksysti: On lauantai-ilta ja olen menossa pomoni luo saunomaan Pomoni on melko nuori ja komea mies ja hän on kutsunut koko osaston saunomaan luokseen. Kun saavun pomoni asunnolle ovat muut naiset jo saunassa minua kehotetaan menemään perässä , miesten vuoro olisi sitten meidän jälkeemme. Saunassa istuu 5 työkaveriani kun saavun lauteille Istun lauteilla vielä hetken ja lähden sitten itsekin suihkuun.

Laitan suihkun päälle ja alan pestä itseäni. Olen puutteessa koska poikaystäväni on työmatkalla. Alan hyväillä posliiniksi ajeltua häpyäni ja tunnen kuinka alan kiihottua, en ole saanut aikoihin kunnolla naida. Kuulen jonkun saapuvan suihkuhuoneeseen ja astelevan taakseni Edessäni seisoo pomoni ja rauhallisesti hän ottaa suihkun pidikkeestään, asettaa minut kylmälle lattialle selälleen.

Pomoni suuntaa suihkun suoraan klitorikselleni ja alkaa hieroa minua voimakkaalla suihkulla Juuri kun olen saamassa rajun orgasmin pomoni lopettaa Pomoni ei aikaile vaan tarttuu seipäästään kiinni ja survaisee sen tiukkaan pilluuni ja alkaa heti rajut työnnöt Pomo vetää kalunsa minusta, kääntää minut kontalleni ja solmii käteni suihkun johdolla hanaan kiinni. Tunnen kuinka pilluuni levitetään saippuaa ja neljä sormea työntyy sisälleni En ole enää yhtään kiimainen haluaisin pois tästä tilanteesta mutta minulla ei ole enää perääntymisen mahdollisuutta.

Kuulen pukuhuoneesta ääniä ja arvaan että muutkin miehet ovat tulossa saunaan Ovi aukeaa ja 4 miestä astuu alastomina suihkuhuoneeseen.

Heidän kalunsa ponnahtavat pystyyn ja tunnen kuinka heidän kiimaiset silmänsä porautuvat levällään olevaan tavaraani. Pomoni vetäisee kätensä pillustani ja alkaa naida minua rajusti ruiskuttaen spermansa lopulta selkääni.

Eräs työtovereistani astuu nyt taakseni levittää saippuaa perseeseeni ja survaisee kalunsa armottomasti perseeseeni Kun mies on aikansa jyystänyt laskee hän lastinsa sisälleni.

Kaikki miehet käyvät yksitellen naimassa nuolemassa ja panemassa minua milloin perseeseen milloin pilluun tai suuhun. He tyydyttävät halunsa minulla eikä minulla ole mitään sananvaltaa. Kun kaikki ovat saaneet haluamansa päästetään minut vapaaksi ja he lähtevät tyytyväisinä saunaan jättäen minut spermaisena ja mustelmilla suihkuhuoneen lattialle….

Suoristin kravattiani kun sisään astui sihteerini joka ilmoitti että, yhteistyötä halunneen yhtiön johtaja oli saapunut. Käskin päästää hänet sisään.

Hämmästyksekseni huomasin että johtaja oli nainen. Olen Mirja" nainen sanoi. Mä oon Jorma", esittäydyin. Keskustelimme yhtiöidemme mahdollisesta yhteistyöstä. Katseeni osui jatkuvasti Mirjan povelle.

Mirja taisi huomata sen. Tiesin että tämä oli vain veruke. Nousin tuolista ja kävelin Mirjan taakse. Kun olin hänen takanaan, laskin käteni hänen rinnoilleen ja aloin hyväillä niitä. Mirja ponkaisi tuolista ylös ja napitti paitansa auki. Hän pyysi minua avaamaan rintaliivinsä. Tein sen muitta mutkitta. Mirja laskeutui polvilleen eteeni. Hän alkoi avata housujani. Kaluni ponnahti pöksyistäni täydessä mitassaan. Mirja työnsi sen suuhunsa ja alkoi imeä sitä niin ihanasti muuta kuitenkin niin varmasti.

Mirja otti kaluni pois suustaan ja alkoi riisumaan hamettaan. Mirjalla ei ollut pikku housuja hameensa alla. Hän meni työpöydälleni niin seksikkääseen asentoon että meinasin laueta siihen paikkaan. Kävelin hänen eteensä ja laskeuduin nuolemaan hänen jumalaista vittuaan.

Hän laukesi ensimmäisen kerran kun nuolin vielä hänen märkää vittuaan. Nousin ylös ja käänsin Mirjan niin että hänen kiinteä ja iso perseensä oli edessäni. Survaisin kaluni hänen vittuunsa ja aloin liikuttaa irvokkaan isoa kyrpääni hänen perseessään.

Käänsin Mirjan selälleen ja työnsin kyrpäni hänen pilluunsa. Samalla hetkellä MIrja laukesi huutaen niin paljon kuin vain pystyi. Nousin haaroista jonkin ajan kuluttua ja aloin naida Mirjaa rintojen väliin.

Juuri sillä hetkellä Mirja otti kyrpäni käteensä ja lypsi spermani rinnoilleen. Lysähdin hänen päälleen ja huohotimme molemmat rajusti. Sittemmin sovimme että yhtiöidemme yhteistyö alkaa ensikuussa. Samana iltana tapasin Mirjan baarissa. Mutta se onkin jo erijuttu. Lukion juhlasalissa oli hilpeä tunnelma, musiikki soi ja pääosa nuorista tanssi pitkin hämärästi valaistua salia. Osan seurustellessa seinustoilla ja nauttien juomia.

Tarjolla oli tietenkin vain virvokkeita ja vettä, mutta useiden päihtyneestä tilasta saattoi arvata että tyttöjen käsilaukuista ja poikien povitaskuista löytyi vahvempaakin juotavaa. Pojilla oli useimmilla puvut ja tytöillä kauniita iltapukuja tai muuta kaunista. Muutama opettaja oli mukana, valvomassa illanviettoa. Tiina siemaili juuri vahvistettua Jaffaa ystäviensä kanssa kun hän näki rehtorin vaikuttavan olemuksen ilmestyneen saliin. Tiinan vatsassa kävi kuuma aalto. Hän oli ensimmäistä kertaa eläissään luntannut ja jäänyt kiinni, joutuen rehtorin puhutteluun hänen kansliaansa; -tämä on ikävä tapaus, tästä voisi vaikka erottaa määräajaksi.

Oli rehtori jatkanut, Tiinan nieleskellessä posket häpeästä punoittaen. Ja teen mitä vain ettei vanhempani saisi tietää asiasta. Tiina vakuutteli ääni pelosta väristen. Tiina kysyi vaikka alkoi jo aavistaa mistä oli kyse. Tiina tajusi mitä rehtori tarkoitti ja tajusi ettei hänellä olisi muuta vaihtoehtoja, ellei hän sitten saattaisi itseään ja koko perhettä häpeään. Ja kaikki tämä vain tyhmän lunttauksen takia! Tiina tunsi kuumuuden hiipivän poskillensa punan myötä. Hän pyyhkäisi kämmenselällään hikipisaran ohimoltaan.

Rehtori vielä varmisteli nyt jo hieman hymyillen. Tiina kuiskasi tuskin kuuluvasti. Rehtori nousi ja käveli pöydän toiselle, riisuen Tiinan katseellaan. Rehtorin ankara maine sai Tiinan pelkäämään tuota miestä, eikä miehen suuri kokokaan helpottanut asiaa. Kuitenkin monet tytöt pitivät häntä komeana, ellei hänellä olisi niin ankara olemus.

Ja kyllähän hän Tiinastakin oli aika komea Rehtori laski kätensä Tiinan olkapäille ja käänsi hänet ympäri. Rehtori sanoi ja taputti vielä Tiinan farkkujen peittämää pyöreää pakaraa Nyt Tiina yritti katsella piilopaikkaa, mutta sellaista ei ollut. Hän yritti olla huomaamaton ystäviensä takana. Rehtori kierteli siellä täällä, vaihtaen muutaman sanan sekä opettajien että oppilaiden kanssa, lähestyen vääjäämättömästi… -hei tytöt, kuinka ilta on mennyt, eikö teidän pitäisi olla tanssimassa?

Rehtori kysyi matalalla bassoäänellään kun saapui Tiinan seurueen luokse. Rehtori kysyi ja ojensi Tiinalle pienen luottokortin suojataskun. Sen päällä luki Tiina, mutta Tiina tiesi heti ettei se ollut hänen. Ennekuin hän ehti sanoa mitään rehtori sanoi hymyillen: Ja jatkoi saman tien matkaansa. Hämärästä valaistuksesta johtuen muut eivät nähneet Tiinan kuumottavia poskia ja hämillistä katsetta. Hän laittoi suojataskun pieneen käsilaukkuunsa ja kertoi muille tytöille käyvänsä wc: Laski käsilaukkunsa mustien sukkien verhoamille reisille ja luki lapun taskun sisältä.

Noin 30 minuutin kuluttua Tiina valitteli päänsärkyä ja sanoi lähtevänsä kotiin. Kieltäytyen erään mukavan pojan saattotarjouksesta, vaikka juuri häntä ajatellen hän oli pukenut itsensä parhaimpiinsa, aina alusasua myöten Ennen lähtöään hän kuitenkin oli rohkaisuksi juonut kaiken alkoholin mitä hänellä oli ja hieman kaveriltansakin lisää.

Niin Tiina oli pian sydän pomppaillen rehtorin kansliassa, seisoen rehtorin pöydän edessä levottomana. Tiina sanoi, tuntien kevyen humalan alkavan nousta päähän. Rehtori ahmi katseellaan Tiinaa ja hymyili.

Oikein kaunis nuori naisen alku Sinähän tarvitset kunnon rangaistuksen, eikö totta? Rehtori sanoi ja nousi ylös pöytänsä takaa. Tiina vastasi kun ei muutakaan keksinyt. Rehtori kysyi ja lähestyi. Tiina mutisi ja katseli vaivaantuneena lattiaa. Rehtori käveli Tiinan taakse ja avasi iltapuvun vetoketjun, hivuttaen hitaasti olkaimet alas.

Koko puvun yläosan alas, kunnes enää Tiinan lantion kaaret pitivät pukua ylhäällä. Rehtorin kädet hyväilivät Tiinan paljaita olkapäitä ja käsivarsia. Kunnes Tiina tunsi rehtorin kuuman hengityksen niskassaan ja huulet ihollaan. Samalla rehtorin kädet ujuttivat pukua lantioita myötäillen alas.

Kun Tiinan puku valui kahisten lattialle Tiina tunsi miehen kädet hyväilevän lantionsa kaaria ja hänen painautuvan pakaroitansa vasten. Rehtori kuiskasi ja vetäytyi katselemaan Tiinaa joka seisoi nyt keskellä lattiaa yllään vain korkokantakengät, sukat sukkanauhaliiveineen sekä rintaliivit. Tiina seisoi uskaltamatta liikahtaa paikaltaan. Pian hän tunsi jotakin liukuvan reitensä sisäpintaa pitkin lantiolle, sitten toiselle puolelle.

Tiina tajusi sen olevan karttakeppi. Sitten keppi siirtyi reisien sisäpinnalle, liukuen ylös ja alas. Tiina parkaisi kun karttakeppi läimähti hänen kauniille pakaralleen. Tiina tunsi kuinka rehtori avasi hänen rintaliivinsä ja riisui ne hänen yltään. Kääntäen Tiinan lopulta ympäri. Tiina yritti peitellä rintojansa mutta rehtori tarttui hänen ranteisiinsa ja vei ne sivuille. Tiina nieleskeli kun rehtori tarttui hänen pyöreisiin ja pehmeisiin rintoihinsa, puristellen ja leipoen niitä härskin kovakouraisesti.

Rehtori tarttui sormenpäillään ruskeisiin nänneihin, puristeli ja pyöritti. Rehtori puristeli pehmeitä nuoria rintoja, tarttui koviin nänneihin ja veti Tiina voihkaisi ja rehtori tunsi kalunsa olevan täydessä iskussa. Rehtori tarttui Tiinaan ja käänsi hänet pöydälle vatsalleen, niin että koko kaunis takapuoli oli hänen edessään.

Malttamattomana hän tarttui Tiinan mustiin pitsisiin pikkuhousuihin ja riisui ne pois. Saman tien hän oli polvillaan ja tarttui upeisiin pakaroihin ja alkoi nyt vuorostaan hyväillä ja leipomaan niitä.

Tiinan tuntiessa kovakouraiset kourat reisillään, lantiollaan ja erityisesti pakaroillaan. Ja lopulta rehtorin kasvot olivat Tiinan seksikkäiden pakaroiden välissä, kielen lipoessa nälkäisenä kauniin opiskelijatytön herkullista pillua. Tiina kiemurteli pöydällä ja mietti kuinka oli moiseen tilanteeseen päätynyt. Hän tunsi rehtorin kielen välillä lipovan ja välillä tunkeutuvan röyhkeästi syvälle hänen sisäänsä, kourien leipoessa pakaroita.

Tiina voihkaisi kun sormi tunkeutui hänen pilluunsa. Tiina vaikeroi kun kaksi sormea ahtautui hänen tiukkaan pilluunsa. Tiinan pillu litisi rehtorin syljestä ja hänen omista liukasteistaan.

Sitten kaikki loppui ja Tiina kuuli takaansa vaatteiden kahinaa. Lujat kourat tarttuivat Tiinan lantioihin ja jokin kova tökki Tiinaa jalkojen väliin, asettuen lopulta Tiinan kostealle pillulle.

Tiina pidätti hengitystään ja odotti. Tiina voihki kun vanhan rehtorin paksu ja kova penis tunkeutui hänen nuoreen pilluun. Kourat puristuivat pihtimäisesti Tiinan lantiolle ja rehtorin jykevä penis alkoi työstää Tiinaa.

Tiina vaikeroi kun rehtorin lantio hakkasi hänen pyöreitä pakaroitansa vasten yhä nopeammin. Vahva koura tarttui Tiinan hiuksiin ja veti päätä taaksepäin. Rehtorin huulet ja hampaat hamusivat Tiinan kaulan pehmeää ihoa.

Purivat korvanlehteä ja lopulta Tiinan pää oli taivutettu asentoon jotta rehtori pääsi suutelemaan Tiinan täyteläisiä huulia. Rehtori huohotti Tiinan korvaan. Tiina huohotti ja vaikka rehtorin suuri kalu teki välillä kipeää, hän kuuli korvissaan oman humalaisen kikatuksensa tuskanvoihkaisujen välillä.

Rehtori huohotti Tiinan korvaan, samalla kun räjäytti spermansa Tiinan ihanan tiukkaan pilluun. Rehtori käveli pöydän toiselle puolelle ja istui nahkatuoliinsa. Tiina nousi epävarmoin ottein pöydältä ja horjahteli korkokengissään toimiston mustalle nahkasohvalle. Tiina katseli kun rehtori kaivoi pöytälaatikostaan pahvimukin, mihin hän kaatoi kullankeltaista nestettä pullosta, ja siemaisi sen kerralla tyhjäksi. Rehtori huokaisi ja pyyhki otsaltaan hikeä karvaiseen käsivarteensa.

Tiina kysyi hieman sammaltaen. Rehtori katsoi Tiinaa vihaisena ja kaivoi laatikoitaan. Heitti sitten talouspaperirullan Tiinalle. Jääden katselemaan kun Tiina pyyhki spermaa, mitä tihkui hänen pillustaan hänen reisilleen. Rehtori ihaili mustan sukan verhoamia pitkiä reisiä ja Tiinan vartalon vaaleaa ihoa mustaa nahkasohvaa vasten.

Kiinteät pystyt rinnat värähtelivät kimmoisina kun hän pyyhki itseään paperilla. Tiina kysyi ja katsoi pullo rehtorin pöydällä. Tiina asteli hieman horjahdellen seksikkäissä sukkanauhaliiveissään ja korkokantakengissään rehtorin eteen joka kaatoi mukiin viskiä. Tiina kommentoi ja ojensi kätensä.

Silloin rehtori heilautti kättään ja viskiä lensi Tiinan rinnoille ja kasvoille. Tiinan tuijottaessa hämmästyneenä rehtori veti hänet lähemmäksi ja alkoi nuolla viskiä Tiinan rinnoilta. Tiina sanoi viskin valuessa hänen poskillaan ja leuallaan.

Rehtori tarttui Tiinan hiuksiin ja nuoli viskin myös hänen poskiltaan ja leualtaan. Rehtori sanoi ja työnsi mukin reunan Tiinan huulille. Tiina nieli loput vahvasta viskistä, yskien vedet silmissä. Rehtori kysyi matalalla bassoäänellään.

Yrittääkö herra rehtori juottaa viattoman opiskelijatytön humalaan? Tiina kysyi vedet silmissä. Tiina sanoi ja osoitti rehtorin puolikovaa kalua joka lepäsi hänen reisiensä välissä. Rehtori tuijotteli vielä kosteudesta kiilteleviä Tiinan rintoja ja veti hänet polvilleen lattialle, nousi itse seisomaan ja käänsi Tiinan selän pöytää vasten.

Rehtori työnsi lantiotansa eteenpäin ja tarttui vaaleisiin rintoihin sekä puristi kalunsa niiden väliin. Penis liukui Tiinan rintojen välissä edestakaisin, alkaen kovettumaan ja kasvamaan jälleen. Tiina tuijotti punaista paisuvaa terskaa rintojensa välissä.

Taivutti sitten päänsä taakse, takaraivon pöytää vasten ja sulki silmänsä, tarttuen rehtorin lantioihin. Rehtori katseli tytön raollaan olevia täyteläisiä punaisia huulia ja suljettujen silmien tuuheita tummia ripsiä.

Ojensi kätensä ja tarttui Tiinan hiuksiin, vetäen päätä eteen ja alaspäin. Tiina mutisi kun rehtorin kalu tunkeutui hänen huuliensa väliin. Tiina ynisi silmät suurina kun Rehtorin käsi liikutti hänen päätään edestakaisin hiuksista vetäen.

Tiinan pehmeät huulet liukuivat rehtorin kalun vartta pitkin edestakaisin Välillä rehtori veti kalunsa kokonaan pois Tiinan lämpimästä suusta ja antoi Tiinan haukkoa henkeä.

Tiina sopersi ja ahmi jykevää penistä, jonka varressa verisuonet pullistelivat, punaisten huuliensa väliin.

Kunnes rehtori veit kalunsa Tiinan suusta ja ruiskutti spermansa Tiinan pyöreille rinnoille. Rehtori kaatoi mukiinsa viskiä ja siemaili sitä nautiskellen, samalla kun hyväili Tiinan pehmeää ja kurvikasta vartaloaan joka istui hänen sylissään. Tiinan käsi vaelsi rehtorin karvaisella rinnalla paidan alla.

Rehtori sanoi viekkaasti hymyillen ja vei viskimukin Tiinan huulille. Tiina sammalsi silmät pyörien kun viskiä valui huulilta leualle. Tiina kysyi silmäluomet raskaina. Rehtori sanoi samalla kun työnsi sormensa Tiinan pepunreikään, ja hänen kalunsa alkoi jäykistyä kuin käskystä. Se alkoi kuin kantrilaulu. Maantiellä Huntsvillestä Memphisiin avolavapakuni rengas puhkesi, ja matka pysähtyi maissipellon reunaan aamulla hetki ennen auringonnousua.

Vailla vararengasta rikkoutuneen tilalle olisin ollut kusessa, ellei se tyttö olisi pysähtynyt kohdalleni menossa samaan suuntaan. Hän astui ulos violetista Cadillacista lännenhattu silmillään. Punaiset hiukset välkkyivät auringonnousussa aamukasteen lailla. Hän oli mokkasaappaissaan minun mittaiseni ja puuvillatopissa ja lyhyessä, tiukassa farkkuhameessa tenneseeläistyttö parhaimmillaan - muodokas ja sievä.

Hän seisoi jalat ristissä autonsa ovea vasten, sormet hameen vyön alla. Hän vilkaisi minun vartaloani ja nuolaisi huuliaan. Hän kumartui kokeilemaan, oliko se tyhjä, ja hänen vaalea takapuolensa helkkyi hameen helman alla.

Violettien stringien alla posliininsileän pimpin turvonneet huulet odottivat kuin julkinen salaisuus. Tyttö nousi ja tutkaili autoa muuten vain. Hän aukaisi oven ja kääntyi minua päin. Hänen viaton katseensa vietteli minua, kun hän laski stringinsä alas ja paljasti hennon, vaalean karvoituksensa.

Hän hieroi sormellaan märkää, mehukasta pilluaan ja käänsi minulle takapuolensa. Hän levitti jalkansa ja nosti toisen polvensa auton penkille. Saappaat hänen jalassaan riittivät stondikseen, ja kun hänen pikkuhousunsa roikkuivat hänen koukistuneen jalkansa reidellä ja kun hän pyöritteli pyllyään odottaen minun työntyvän hänen sievään pimppiinsä, en malttanut muuta kuin pudottaan farkkuni nilkkoihin.

Työnsin käteni hänen reisiensä väliin ja levittelin hänen nesteitään hänen aukkonsa ympärille. Tyttö huudahteli ja vavahteli otteessani, kun työnsin kyrpääni hänen reisiensä väliin. Hän levitti pakaroitaan käsillään, kun minä painoin häntä lantiosta kaluani vasten, ja vaikka hänen pillunsa oli niin kireä, oli se pian ahminut koko kyrpäni sisäänsä.

Tyttöön sattui, mutta hän tiesi, että pian kipu vaihtuisi raastavaksi nautinnoksi, kun kaluni työntyisi hänen sisällään aina uudestaan pohjaan saakka. Tyttö tarttui kaksin käsin oviaukon reunaan, kun aloin naida häntä hitaasti joka työnnöstä nauttien. Hänen kirkkaan punaiset häpyhuulensa imivät kyrpäni vartta koko sen pituudelta, ja ne hankasivat sitä pehmeinä ja liukkaina mutta hekumallisen kireinä, kun työnsin mulkkuni niin syvälle että hän parahti.

Näin sivupeilistä hänen purevan huuliaan, ja hän huohotti ja vinkui niin kuin narttu vain voi, kun lantioni painautui hänen maidonvalkeita pakaroitaan vasten aina uudelleen ja uudelleen. Panin tyttöä niin lujaa, että pylly lotisi ja läiskyi, kun nesteet roiskuivat reisilleni ja valuivat hänen jaloillaan. Hän piti kiinni niin kovasti kuin pystyi mutta heilui minun tahdissani, ja mitä syvemmälle nain, sitä voimakkaammin sain vedettyä häntä lantiosta vastaan. Hänen kliimaksiin kiristyneet lihaksensa ja kiimainen huutonsa saivat minun kaluni sykkimään.

Kyrpäni pumppasi spermani hänen kuumaan, kireään pilluunsa. En vetänyt kyrpääni tytön sisältä, kun laskeuduin maahan makaamaan ja istutin hänet satulaani.

Hän odotti, että tuntisi kyrpäni taas jäykistyvän sisällään, ja oli tyytyväinen, kun se ei kestänyt hetkeäkään. Tyttö puristeli tiukkaa tenneseeläispilluaan, ja odotin hänen alkavan naida, mutta hän kohottautuikin polviensa varaan ja antoi kyrpäni liukua ulos. Hän levitti pakaroitaan ja runkkasi sormellaan pientä, ruskeaa peräaukkoaan. Hänen huohotuksensa oli katkonaista, kun paksu mulkku hänen sisällään kouristi hänen lihaksiaan.

Kun hän alkoi naida minua tiukalla perseellään ensin rauhallisesti ja sitten kiihdyttäen, en voinut muuta kuin puristaa kiinni hänen mehukkaista pakaroistaan ja parahdella lähes sietämättömästä nautinnosta. Minun kyrpäni syke auttoi häntä laukeamaan, ja hänen kireä kouristeleva peräaukkonsa puristi minusta mehut.

Laukesin hänen perseeseensä, eikä mikään ole koskaan tuntunut niin hyvältä. Olen vaalea, pieni ja hoikka 19v nuori nainen ja seuraavaa tapahtui minulle alkukesästä. Tapaan käydä kaverini kanssa pelaamassa minigolfia aika usein, jälleen kerran olimme pelanneet kierroksen, kaverini lähti jo kotiin, kun minä jäin vielä jäätelölle. Siinä jäätelöä nuollessani näen nelikymppisen tosi ison miehen tulevan pelaamaan yksinään, hän hymyilee minulle, kun näkee minut nuolemassa tötteröä tahattoman viekoittelevasti.

Yllätyn kun hän alkaa juttelemaan minulle säästä ja kyselemään käynkö usein pelailemassa, vastaan että tulee tosi usein käytyä, kun asun tässä lähellä. Mies esittäytyy Timoksi ja kysyy että pelaisinko hänen kanssaan kierroksen, koska yksin on tylsä pelata, hän kyllä maksaa, vastaan että mikäs siinä, kun ei ole kiire minnekkään. Aloitamme pelaamaan ja juttu alkaa luistamaan, kuin vanhoilla tutuilla, Timo osoittautuu todella mukavaksi mieheksi. Pelin jatkuessa alan salaa tuijottaan tuota yli cm jäntevää, tummaa ja komeaakin miestä hihattomassa t-paidassa ja farkkusortseissa, mieleeni tulee yksi fantasioistani eli saada rakastella ison itseäni reilusti vanhemman miehen kanssa, vaistoan Timon myös vilkuilevan minua sortseissani ja tiukassa t-paidassa.

Saamme pelin pelattua ja häviän reilusti, Timo kysäisee hymyillen, "mitä voittaja saa palkinnoksi" vastaan hymyillen, "mitä haluaisit" johon Timo tokaisee suoraan "sähän asut täs lähellä, joten miten ois, tarjoaisitko iltakahvit", minä siihen hetken miettien "käyhän se".

Saavumme asunnolleni, joka on pieni opiskelijayksiö, juomme kahvit ja juttelemme kaikenlaista, Timo kysyy, "kuinka noin kaunis tyttö voi olla vapaa.. Menen hiljaiseksi Timon suorasta vastauksesta, ajattelen että nyt jos koskaan olis mahdollisuus toteuttaa se fantasia vanhemmasta miehestä, katson Timon himokasta ilmettä hymyillen ja lopulta kysyn suoraan "haluatko naida mua", Timo nousee mitään sanomatta ylös ja kävelee eteeni vetää paitansa pois, paljastaen vahvan ja karvaisen yläkroppansa, sitten hän avaa sortsiensa napit ja kysyy "haluuks nähdä mitä täältä löytyy", vedän sortsit pois, niiden alla on mustat tiukat bokserit, joissa näkyy pullottavan, vedän nekin hitaasti pois ja sieltä pompahtaa reilu 15cm, todella paksu ja suonikas kulli.

Timo heiluttaa kulliaan kasvojeni edessä ja kysyy "etkö halua maistaa sitä", samalla otan varresta kiinni ja runkkaan sitä kovemmaksi, otan terskan huulieni väliin ja alan imeä sitä, välillä nuolen terskaa, vartta ja turpeita kiveksiä, seuraavaksi Timo ottaa hiuksistani kiinni ja alkaa naida suutani ja sanoo "et oo varmaan saanutkaan tällaista miehen kyrpää ennen, vaan ainoastaan teinipippeleitä". Siirrymme sängylle, jossa Timo riisuu minut hitaasti ja suutelee, imee kaulaa, nuolee pieniä rintojani, näykkii nännejä, puree sisäreisiä ja lopulta alkaa nuolemaan klitoristani ja tiukkaa pimppaani.

Timo työntää sormen pilluuni ja alkaa naimaan sillä, minun ynähdellessä nautinnosta, lopulta hän kysyy "ootko valmis ottamaan kyrpäni teinipilluus", vastaan olevani. Timo runkkaa kalunsa täyteen mittaan ja alkaa hitaasti työntyä sisään, sentti sentiltä se painuu pilluuni, voihkin "se on tajuttoman paksu, mä halkean", Timo hymyilee ja aloittaa rytmikkäät työnnöt, vaikerran kivusta ja nautinnosta yhtäaikaa, Timo hidastaa tahtia, hieroo klittaani ja sanoo "kohta saat kunnolla kyrpää", niin totta vie sainkin.

Timo käänsi mut nelinkontin, levitti peppua ja reisiä, lopulta työnsi kalun pohjaan ja aloitti raivokkaan armottoman nussimisen, välillä sanoen huohottaen "nyt vittu saat tyttö kyrpää kunnolla, mä nussin sut taivaaseen". Oli uskomattoman rietas olo, nautinto sanoinkuvaamaton kun iso karski mies panee tyttöä, kuin viimeistä päivää. Lopulta tunsin hyvänolontunteen väreilevän joka sopukassa vartaloani saadessani uskomattoman orgasmin ja heti perään Timo laukesi voimalla pilluuni. Hikisinä lysähdimme sängylle ja Timo sanoi "tää oli vasta alkusoittoa, ens kerralla vasta nussitaan kunnolla".

Timo kävi nopeasti suihkussa ja vaihdoimme puhelinnumerot, Timon lupautuessa ottaa yhteyttä.. Olin ollut viettämässä iltaa ystäväni luona ja puolenyön maissa aloin käpsiä takaisin kotiini. Kotimatkani menee pienen metsikön läpi, ja olen aina ollut tuon metsän kohdalla kauhuissani koko ajatus pimeästä metsästä saa minut kananlihalle. Olin noin puolessa välissä metsikköä kun kuulin rasahduksen takaani. Hän pyysi anteeksi jos säikäytti minut. Aloin jutella hänen kanssaan ja huomasin hänen olevan aikas hyvän näköinen.

Pikku hiljaa ajauduimme lähemmäs toisiamme ja aloimme suudella. Hyppäsin hänen syliinsä ja hän kantoi minut suurta kivenjärkälettä vasten. Hän avasi housuni samalla suudellen minua. Sitten hän veti housuni pois ja antoi niiden valua maahan. Hän avasi sepaluksensa ja sieltä pompahti esille suuri sykkivä kyrpä pystyssä. Hän hieroi terskallaan märkiä häpyhuuliani ja aloin voihkia nautinnosta.

Hän työntyi voimalla sisääni ja tunsin suuren nautinnon mutta myös kivun saman aikaisesti. Hän nai minua todella nopealla ja rajulla tahdilla ja minä voihkin työntöjen tahdissa. Hänkin alkoi jo hymähdellä.

Juuri kun olin lähellä huippua hän veti kyrpänsä pois sisältäni ja käänsi minut ympäri. Nojasin käsilläni kiveä vasten ja hän otti minut takaa voimakkaat työnnöt saivat kostean pilluni värähtelemään. Sain valtavan orgasmin ja kun hän vain jatkoi työntöjä koko ruumiini alkoi kramppailla valtavan nautinnon edessä Sitten hän tuli. Tunsin lämpimän sperman purskahtavan sisälleni. Sitten hän pukeutui ja antoi minulle käyntikorttinsa.

Epäilen että koskaan soitan hänelle mutta metsänläpi kulkeminen ei enää pelota minua lainkaan Poikani opiskelee viimeistä vuotta lukiossa. Viime talvena hän yhtäkkiä innostui liikunnasta, vaikka oli siihen asti ollut enemmän tietokone- ja prätkäpoikia.

Kouluun hän joka liikuntapäivä laittoi partavettä, osti uusia urheilukamoja ja nyppi finnejä vessassa. Kattelin tätä touhua muutaman viikon ja sitten eräs perjantai saunassa kysäisin muina miehinä, että mikäs se Juusoa liikuntatunneissa nykyisin noin kiehtoo. Poika nolona naureskeli, että uusi liikunnanopettajan sijainenhan se.

Kyselin varovasti vähän lisää tästä opettajasta, ja poika kertoi auliisti, kuinka ihastuneita kaikki luokkansa ja koko koulun kossit tähän teinien unelmien ruumiillistumaan olivat. Tyttö oli kuulemma nätti kun enkeli ja muutenkin muodollisesti pätevän oloinen. Suihkussa naureskelin itsekseni, että taitaapa omakin poikani runkata tämä tyttö mielessään.

Kun poika täytti 18, lähdin mukaan juhlimaan paikalliseen ravitsemusliikkeeseen. Väkeä oli pirusti ja nuoriso liikenteessä, muutama vanhempi käpykin onneksi mukana, etten aivan porukasta erottunut. Seisottiin kossin kanssa tiskillä kun tämä yhtäkkiä meni punaiseksi ja osoitti erääseen loossiin, että tuolla se meidän liikanope on. Katsoin sormen osoittamaan suuntaan ja tajusin, että perkele pojalla on hyvä maku.

Pöydässä istui nainen kuin unelma, tummanruskeat kiiltävät hiukset valuivat alaselkään, kasvot oli kun enkelillä ja se kroppa. Kullini nousi puolitanaan jo pelkästä ajatuksesta tästä naisesta jumppatrikoissa hiki kiillellen kaulalla.

Poika kertoi opettajan nimen olevan Laura. Siirryin vähän ja näin koko ihanuuden, Lauralla oli päällään musta mekko ja huikean korkeat pistokkaat. Kun se nauroi, sen pää taipui taakse ja paljasti pitkän, siron kaulan joka jatkui anteliaaseen kaula-aukkoon asti. Rintojen välinen vako sai kullin sykkimään kipeästi tiukoissa housuissa. Poika oli saanu muutaman kaljan jälkeen rohkeutta ja veti minut kavereittensa kanssa jututtamaan tätä kyrpäänostattavaa kaunotarta.

Mukava tyttöhän se oli, nauroi valkoiset hampaat välkehtien ja sen iho oli ku samettia. Istuttiin samaan pöytään ja minä pääsin tämän hekuman viereen. Reisi reittä vasten ja nolona pidin kättä kullin edessä, seisoi aivan helvetin kovasti. Hitaiden tullessa kumarsin Lauran puoleen ja kysyin, jotta saisiko neitiä tanssittaa.

Iloisesti hymyillen se suostui ja käveli edessä tanssilattialle. Voi mikä perse, onko tuommosia olemassakaan. Poika tuijotti minua mustasukkasena pöydästä, kun asetin isot rakennusmiehen kourani tytön lanteille ja tanssitin. Miten hyvältä se tuoksui.

Välillä se vetäytyi vähän kauemmas, varmasti tunsi miten minun kyrpä seisoi! Mietin kuumeisesti, minkä ikäinen tuo ihanuus oli. Pistin silmät kiinni ja mietin sitä ratsastamassa miehensä kullilla Onneksi tanssit loppui ja mentiin pöytään. Sinne oli tullut uutta porukkaa, joten tilaa ei ollut. Pyysin Lauraa polvelleni istumaan ja vähän empien hän hymyili ja tuli. Varovasti hivelin käsillä lanteita ja jumalauta, mitä huomasin! Sillä ei ollut pikkuhousuja ollenkaan!! Se huomasi taatusti, miten kyrpä painoi sen persettä, ja nousi pois.

Muutaman viskin voimin vastasin, että jumalauta kun haluaisin naida sinua vaikka oppilaas isä olenkin. Se enkeli katsoi mua silmiin ja hymyili. Tartuin sitä niskasta ja imin sen kaulaa. Se pyristeli pois ja huusi tukahtuneesti. En osannut muuta kuin puristella sen pakaroita himon vallassa. Se riistäytyi irti ja löi minua poskelle.

Sen posket oli punaiset ja kaulalle nousi pieniä jälkiä, olin ollut tahtomattani liian raju. Sika, se sanoi ja lähti ovet paukkuen vessaan. Menin itsekin vessaan, vedin juhlakuntoisen kyrpäni esiin ja runkkasin melkein huutaen. Poika oli odottamassa kun menin baarin puolelle takaisin.

Sanoi mulle, että ei kannata isäukko elätellä toiveita, ei se Laura opeta meillä enää kun viikon. Eipä kannattanu elätellä toiveita Enkä ikinä unohda, miltä se nainen näytti. Pojallekin antoi arvioinniksi kiitettävän. Ensiksikin tämä tarina ei ole totta, vielä. Se on tapahtunut päässäni, mielessäni, joka ikinen yö.

Tarinastani ei tiedä vielä kukaan. Paitsi nyt sinä joka luet tätä. Koko pienen ikäni olen etsinyt "sitä oikeaa", sivuosumia on löytynyt, liikaakin, mutta nyt Hän on kaikkea mistä pidän, mitä tahdon. Hän osaa olla hellä, yrittää olla mukava ja kiltti minulle, pitää minusta sellaisena kuin olen.

Hänellä on mustat, pitkät hiukset, parta, lihaakin luiden ympärillä. Monesti olen unelmoinut hänen tulevan iltamyöhällä huoneeseeni. Olen unen ja valveen rajamailla, kun kuulen vaimeita askeleita huoneeni ovelta. Pidän silmäni kiinni ja odotan. Kohta tunnen lämpimän hengityksen vierelläni. En avaa silmiäni tai sano sanaakaan. Mieleni tekisi kietoa käteni hänen ympärilleen, mutten tee sitä.

Tunnen kuinka peitto nousee varovasti päältäni. Hän nousee viereeni sängylle ja silittää hiuksiani. Vartaloni värisee ja hän huomaa sen. Avaan silmäni varovasti ja katson häntä. Hymyilen ja isken silmää. Nousen istualleni ja silitän hänen hiuksiaan. Hän silittää omiani ja vetää minut syliinsä. Ihoni nousee kananlihalle jännityksestä. Hän silittää kasvojani ja suutelee hellästi mutta intohimoisesti. Vastaan suudelmaan ja vedän häntä lähemmäs. Hän katsoo silmiini ja kuiskaa: Mä en kestä olla erossa susta hetkeäkään.

Tunnen kuinka hänen miehuutensa kasvaa hieman. Katsomme toisiamme ja suutelemme vielä kerran. Hän käy viereeni ja antaa kätensä sivellä hitaasti vartaloani, aloittaen kasvoiltani, mennen alemmas kaulani ylitse rinnoilleni. Tunnen kuinka nännini kovettuu hänen lämmintä kämmentään vasten. Käsi puristuu hellästi rintani ympärille.

Hän hyväilee minua hellästi, hitaasti, varmasti. Samalla toinen käsi jatkaa matkaa rinnaltani vatsani yli lantiolleni. Kohta toinenkin käsi seuraa perässä. Lantiolta hän jatkaa reisilleni vetäen ne hieman erilleen. Hän sivelee kuumaa reittäni kädellään aina ylös lantiolleni asti. Tuo ihana mies päästää vartalostani irti ja riisuu paitansa. Hän painautuu minua vasten ja suutelee. Rintani hankautuvat hänen kuumaa rintakehäänsä vasten saaden nännini kovemmiksi.

Katsomme taas toisiamme ja hän riisuu loputkin vaatteensa. Hän polvistuu jalkojeni väliin ja antaa käsiensä valua pitkin reisiäni kohti kuumaa, kosteaa pesääni. Hän levittää jalkojani ja huuliani sormillaan. Tunnen kohta pari sormea vaollani. Ne levittävät kosteuttani ympäri alapäätäni, välillä ylös klitorikselleni joka jo odottaa kosketusta. Mies ottaa sormensa pois ja maistelee niitä.

Hän tulee päälleni ja suutelee minua kiihkeästi. Tunnen kuinka kova kalu hankautuu häpyäni vasten. Huokaisen ja nostan lantiotani häntä vasten. Hän katsoo minua ja sanoo: Ja musta on ihanaa että sä olet mun ensimmäinen, vastaan. Tunnen kuinka hän liukuu syvälle sisääni hitaasti ja hellästi, varovasti, ei tahdo satuttaa minua. Voihkaisen, kun tunnen hänen täyttävän minut kokonaan. Kun hän alkaa liukua sisääni ja ulos, nostan lanteitani häntä vastaan.

Jokaisen työnnön aikana hänen kalunsa painaa klitoristani saaden minut nauttimaan enemmän. Mies nousee ja ottaa minut syliinsä. Kiedon käteni ja jalkani hänen ympärilleen. Hän nappaa lanteistani kiinni ja vetää minua itseään vasten aina kun itse nostaa lanteitaan ja kaluaan minua vasten.

Alamme liikkua toisiamme vasten kiihtyvässä tahdissa. Voihkin ja huohotan hänen korvaansa. Vedän mieheni päälleni ja hän upottaa itsensä syvyyksiini. Tahtimme kiihtyy, samoin voihkinta ja huohotus. Hän rakastelee minua, vain minua, ja miten ihanasti.

Kuulen kuinka märkä pilluni litisee hänen kovan, sykkivän kalunsa upotessa sisääni. Tunnen kuinka orgasmini lähestyy. Voihkien kerron sen hänelle ja hän työntyy syvälle ja voimalla sisääni laueten.

Sykkivä kalu ja tunne hänen lemmennesteidensä valuessa sisääni saa minut laukeamaan uskomattomaan orgasmiin. Tärisen, voihkin ja huohotan hänen allaan.

Back to Top